torstai 18. elokuuta 2016

Valkosipulikurkut


Ohje:

1kg avomaankurkkuja
5valkosipulinkynttä 
tilliä

5dl vettä
2dl väkiviinaetikkaa
2dl sokeria
1rkl suolaa
1rkl sinapinsiemeniä
1rkl maustepippureita

Pese kurkut. Viipaloi kurkut ja valkosipulinkynnet. Lado pestyihin purkkeihin vuorotellen kurkkuviipaleita ja valkosipuliviipaleita. Keitä liemi mausteineen ja kaada purkkeihin. Laita tilliä päällimmäiseksi. Sulje purkit hyvin. Pidä purkkeja jonkunaikaa ylösalaisin jotta ainekset tiivistyvät purkkeihin. Kurkut ovat valmiita parin päivän päästä. Säilytä kylmässä. 


torstai 4. elokuuta 2016

Oreo-juustokakku

  Rakkaudesta ruuanlaittoon blogista löytyi hyvä ohje oreo-juustokakkuuun. Oreo keksit tuntuu olevan nyt kovasti ainakin nuorison keskuudessa in, niin oli kiva kokeilla ohjetta. Kokonaiset keksit täytteen seassa oli kivan näköiset kakkua leikatessa. Ohje alla kopioituna, linkistä pääset alkuperäiseen ohjeeseen.
 
POHJA
n. 200 g Oreo-keksejä (täytteeseen toinen paketti)
50 g Voita
1. Vuoraa irtopohjavuoka (18cm) leivinpaperilla ja murskaa keksit pieneksi muruksi täytteineen. Sulata voi ja sekoita keksimurun kanssa yhteen. Painele sitten seos tasaisesti vuoan pohjalle ja siirry tekemään täytettä.
TÄYTE
2 dl Kuohukermaa
200 g Vaniljarahkaa
200 g Vaniljatuorejuustoa
½ dl Hienoa sokeria
4 Liivatetta
5 Täytekeksiä
Pienenpieni tilkka vettä
2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja yhdistä kulhossa rahka, tuorejuusto ja sokeri. Vatkaa kerma toisessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi.
3. Kuumenna tilkka vettä kattilassa ja sulata hyvin liotetut, pehmeät liivatteet siihen. Sekoita liivatevesi rahkan ja tuorejuuston kanssa yhteen ja lisää viimeisenä pehmeä kermavaahto. 
4. Tarkista vielä maku ja levitä noin puolet täytteestä tasaisesti irtopohjavuokaan. Lado viisi täytekeksiä tähän väliin ja levitä sitten loputkin täytteestä niiden päälle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin neljän tunnin ajan ennen tarjoilua ja koristelemista.
KORISTELU
6 Täytekeksiä
1 dl Kuohukermaa + 1 rkl sokeria
5. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin kanssa ja pursota kakun päälle kauniita ruusukkeita. Tökkää keksit tasaisin välein kerman päälle ja tarjoile.
 
 

Kinkku-meetvursti voileipäkakku

                                               Vanha hyvä ohje, joka maistuu aina.

                                                    Paahtoleipää pari isoa pussia
                                                    Kostutukseen lihalientä

                                                            Kinkkutäyte:
                                                       200g tuorejuustoa
                                                       300g kinkkukuutioita
                                                            sipulimurskaa
                                                            ½ dl maitoa

                                                         Meetwurstitäyte:
                                                       150g meetwurstia
                                                       200g tuorejuustoa
                                                       1½-2dl kurkkusalaattia

                                                             Kuorrutus:
                                                       300g tuorejuustoa
                                                     

                                               Koristeet oman mielen mukaan


Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Mustikka-mansikka täytekakku

Miehen 40v kahveille mustikkamansikkatäytekakku. Kuva sumea, mutta itselle muistoksi kuitenkin.