keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Virkattu kukkaro

Kukkaroni oli aikansa elänyt, likainen ja kulunut. Virkkasin itselleni uuden puuvillalangasta. Noihin pallukoihin olen aiemmin linkittänyt ohjeen, mistä löytyy, mutta nyt blogi, josta ohjeen olen löytänyt, oli muutettu kutsuttujen käyttöön. Täytyy itse tehdä joskus ohje niiden tekoon. Tämän kukkaron leveys on noin 8cm, ja korkeus noin 12cm, tähän mahtuu hyvin pankki ym. kortit. Tekstiililiimalla liimasin virkatun osan kiinni, ja on pysynyt hyvin. Tekstiililiimaa löytyy ainakin nappikauppapunahilkasta, sieltä saa myös kehyksiä. 




perjantai 12. helmikuuta 2016

Pieni muistaminen ystävälle

Tulevana sunnuntaina vietetään ystävänpäivää! Tein muutamalle ystävälle kortin, johon käytin noita uskollinen ystävä teepusseja. Kuoret lienee tulleet perille, joten voin julkaista kuvan. Minusta hauska idea, samalla pieni lahja. Kortin mukana lähetin vielä kaverille kismet suklaata.

 Ihania teehetkiä ja sydämellistä ystävänpäivää kaikille!


maanantai 8. helmikuuta 2016

Rusettipinnit

Pieniä hetkiä blogista löysin ohjeen pieneen virkattuun rusettiin. Näistä saa tehtyä nättejä pinnejä, pompulakoristeita, tai käyhän tuollainen pikkurusetti koristeeksi vaikka mihin! Ohje löytyy täältä.

Minä tein näistä pinnejä, aika ihanan värisiä, tulee ihan kesä jo mieleen!