torstai 18. joulukuuta 2014

Glökipullo pukeutuu jouluun

Paapiin ihanasta siiri&myyry puuvillasta pulloille esiliinoja ja tonttulakkeja :)



tiistai 9. joulukuuta 2014

Lanttulaatikko ja vinkki sen tekoon!

Joko kaikki on ehtineet tehdä laatikot jouluksi? Jos ette, niin kokeilkaahan tätä vinkkiä, jonka sain ystävältäni. 

Lanttujen kuoriminen, ne päänkokoiset kivikovat möhkäleet... Veitsi poikki, melkein käsikin, sormessa haava ainakin. Ja keittäminen. Vaikka kuinka keität, niin aina on joku pala jäänyt raa`aksi ja tulee inhottava sattuma laatikkoon. Mutta eipä tällä vinkillä! 

Kääräise lantut folioon, ja laita yöksi uuniin. Aluksi pari tuntia iltasella 150 astetta, ja kun menet nukkumaan, laske lämpö sataseen. Saavat olla näin uunissa vielä 6-8h. Aamulla heräät ihanaan lantun tuoksuun, ja lantuista irtoaa kuori melkein käsin. 

Kuinka kätevää. Säästät aikaa ja hermoja! Pikkusen tietysti sähköä kuluu, mutta onko se nyt katastrofi kerran vuodessa. Tietysti jos sinulla on leivinuuni tai takka, niin hyödynnä sen jälkilämpöä.


                                  Itse laatikkoon käytän sitten joka vuosi tätä ohjetta

2kg lanttusosetta
4dl kermaa
1dl siirappia
1tl suolaa
ripaus inkivääriä
ripaus valkopippuria
ripaus muskottia
2 kanamunaa

Kaikki sekaisin ja nostele seos voideltuihin ja korppujauhotettuihin vuokiin. Tästä ohjeesta tulee 6 pientä laatikkoa. Pinnalle korppujauhoja, siirappia ja voinokareita. Paista 175 astetta noin tunti.